Työpäivät ZNBC:llä alkoivat tavallisesti aamupalaverilla noin kello 8.30. Palavereissa olivat mukana Radio 2:n ja Radio 4:n toimittajat, ja niissä ideoitiin uutisaiheita Newsreel-uutisohjelmaan ja Breakfast Show'hun, johon minä tein juttuja. Useimmat juttukeikat olivat kuitenkin lehdistötilaisuuksia, konferensseja ja muita mediatapahtumia, joista tieto toimitukseen tuli usein uutistoimisto ZANIS:n päivälistalta. Työsähköpostia toimittajilla ei ollut, eikä juttuvinkkien ja tiedotteiden vastaanottaminen sähköpostitse muutenkaan vaikuttanut tavalliselta käytännöltä, varsinkin kun nettiyhteys oli usein poikki. Yleisempiä olivat henkilökohtaiset yhteydenotot haastateltavilta, ja käyntikorttien keräily ja läheisten suhteiden luominen uutislähteisiin vaikuttikin tärkeältä ZNBC:n toimittajille.
Kiivasta ideointia ZNBC Radio 2:n ja 4:n toimitusten aamupalaverissa.
Työtoverini kertoivat, ettei ZNBC varsinaisesti ole Sambian hallituksen ohjauksessa mutta toimittajat harjoittavat itsesensuuria. Opposition näkemyksistä kuulemma saa uutisoida, mutta silloin mukana on oltava myös hallituksen kanta. Toisin päin objektiivisuuden vaade ei kuitenkaan päde, sillä pelkkä hallituksen näkemys riittää uutisen pohjaksi.
Sambialaisen median ongelma yleisemminkin on faktojen hankkiminen. Uutiset perustuvat yleensä siihen, mitä joku poliitikko on väittänyt, sillä viranomaiset eivät juuri tarjoa tilastotietoa eikä toimituksilla ole käytössään kunnollista juttuarkistoa. Esimerkiksi yhden Sambian suurimmista sanomalehdistä, The Postin etusivun otsikko on usein muotoa "Auto-onnettomuudet yleistyvät – [liikenneministeri] Lungwangwa" tai [Oppositiopoliitikko] Hichilema on valehtelija – [presidentti] Sata".
Taloudelliset ongelmat ovat toinen asia, joka hankaloittaa journalistista työtä Sambiassa. Ongelmat kuljetusten kanssa ja pula työvälineistä ovat journalistien yleinen päänvaiva. Tämä näkyi myös ZNBC:llä, jossa toimittajat kulkivat juttukeikoille yhdellä autolla – jolla oli tosin erillinen kuljettaja. Tuloksena oli usein se, että melkein kaikki myöhästyivät juttukeikoilta, sillä useimmat lehdistötapahtumat alkoivat aamulla yhdeksältä tai kymmeneltä.
Kuljettajamme Daniel "Mr. Rain" Mfula ajamassa toimittajia juttukeikoille.
Kollegani eivät yleensä sopineet yksityisiä haastattelujakaan etukäteen, sillä puhelut olisi pitänyt hoitaa omalla kännykällä. Olikin melko tavallista, että kun haastateltavan toimistoon lopulta päästiin, hän ei ollutkaan paikalla. Jos haastattelu onnistuikin, piti toimittajan vielä saada haltuunsa nauhuri, joita kymmenen hengen radiotoimituksella oli käytössään neljä. Televisiolla oli vielä suurempi pula kameroista.
Kuten sanottu, ZNBC:llä uutislähteeksi riitti yleensä yksi viranomainen. "Taviksien" metsästäminen kommentoimaan asioita oli harvinaista. Juttukeikka Makenin pakolaiskeskukseen YK:n pakolaispäivän juhlallisuuksiin oli yksi niistä harvoista kerroista, kun pääsin haastattelemaan niitä ihmisiä, joita asia todella kosketti. Haastattelu paljasti, miten kaukana juhlapuheet ovat tavallisten ihmisten kokemuksista.
YK:n ja pakolaiskeskuksen edustajat ylistivät puheissaan Sambian edistyksellistä pakolaispolitiikkaa, samoin kuin pakolaisten yhdistyksen edustaja, joka tuli varta vasten tarjoutumaan haastateltavaksi. Haastattelemani kongolaiset pakolaiset kertoivat sen sijaan negatiivisista kokemuksista ja viranomaisten syrjivästä asenteesta, jota he olivat Sambiassa kohdanneet. Kun olin tekemässä lähtöä, epätoivoisen oloinen nuori pakolaispoika tuli pyytämään, että voisin suojella häntä ja hänen perhettään.
Tuo juttukeikka jäi mietityttämään paljon enemmän kuin moninaiset ministeriövierailut ja konferenssit yhteensä.
Toimittajalauma tyypillisellä juttukeikalla Black Friday -liikkeen lehdistötilaisuudessa.
Hienosti ja mielenkiintoisesti tarjottua tietoutta! Kiitos kahvi-lounas seurasta ja erityisen antoisaa vaihtovuotta Ranskaan.
VastaaPoistat. Marja